Ilmojen viilentyessä olen taas muiden projektien välissä neulonut näitä. Koneet ovat surisseet monenmoista  muuta tässä viime aikoina. Sormeni kuitenkin syyhyävät käsin neulomiseenkin, joten baskereita syntyy hiljalleen.

Oranssin neuloin jo aiemmin, musta valmistui muutama päivä sitten. Niitä tein itse asiassa kaksi. Sadepäivinä eivät  kuvausolosuhteet oikein ole parhaimpia, mustaan hattuunkin kertyi nopeasti hentoa pisaraa. Niitä sukkasatoon korjattavia sukkia en sitten ehdi millään saada aikaiseksi lisää. Pöh!

Tekstiiliteollisuudelta tilasin satsin uutuuksia,  erän Sandnes Palett ja Mini Palett -lankoja.

 

Kuvaamatta jäivät teetee Pallas -langat, tässä linkki värikarttaan. Suomalaisen villan ystävänä en toki ole unohtanut Pirtin kehräämöäkään. Matkahuollossa odottelevat lankasäkit noutajaansa.

Jos en neulo niin sitten leivon, nytkin leivinuunissa paistuu pari pellillistä sämpylöitä. Kohoamassa odottelee vielä jokunen... Kasvavat ja urheilevat nuoret miehenalut tarvitsevat ravintoa  ja paljon! Käsittämättömän paljon! Säästöä syntyy itse tekemällä melkoisesti.

Kiitos paljon ihanista kommenteistanne! Nyt lähden tarkkailemaan paistamisia!

 

Mukavaa päivän jatkoa kaikille!