Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
 

Huovutettua

02.12.2010 - 00:01 / Kategoriat: 2010 FO's, Koneneuleet/Machineknitting, Lapaset, Myytävää

Eilen valmistuneita kintaita esittelyssä tällä kertaa, sukkien neulomisen lomassa taitaa lapaspaja työntyä voitolle.

Näissä olen käyttänyt ohutta Pirkkalankaa kaksinkertaisena, koneella neulottua.

Nämä ovat Pirtin kehräämön karstalankaa 140 tex x 2 ihan yksinkertaisena, koneella nämäkin neulottu. Ihanan pehmeät ja käteen mukavasti sujahtavat kintaat. Nuo ylemmät ovat napakammat ja paksummat ja taatusti lämpimät.

Molempien variaatioita, tänään neulottuja, on odottamassa pesukonetta. Olen menossa tulevana lauantaina Konnunsuolle myyjäisiin, jotka pidetään vankilan kupeessa sijaitsevassa Majalassa. Siellä olin myös viime vuonna, tämän vuotiset taitavat olla viimeiset siellä pidettävät myyjäiset, koska vankilakompleksi myytiin hiljattain. Lopettamispäätöshän sai melkoisesti julkisuuttakin aikoinaan. Sinne siis matkaavat lapaset ja muutkin neuleeni, sekä myös lankoja nappasen mukaani. Tänään sain lisää mm. Haukku -koirankarvalankaa Pirtiltä.

Nyt lähden nukkumaan jotta aamulla jaksan jatkaa projektiani.

Mikaela kirjoitti 02.12.2010 - 06:19
Näyttää tosi hyvältä tuo malli... Olen lapasia neulonut Huopasesta ja huovutuksen jälkeen peukalo on valtava muuhun verrattuna... Mitä ohjetta olet käyttänyt?
Anneli kirjoitti 02.12.2010 - 06:29
Ihanan lämpöisen näköiset :)
villanne kirjoitti 02.12.2010 - 07:57
Kiitos kommenteistanne! :)

Mikaela: Ohje on ihan oman tuotekehittelyn tulosta :)
Marjut kirjoitti 02.12.2010 - 09:38
Todella lämpöisen oloisia lapasia:)
saga kirjoitti 02.12.2010 - 15:33
Kivannäköisiä. Menevät varmasti helposti kaupaksi.
Mira kirjoitti 02.12.2010 - 15:48
Hyvinhän nuo lapaset ovat menneet joka vuosi kaupaksi. :) Lauantaina taas nähdään!
villanne kirjoitti 02.12.2010 - 17:02
Kiitos Marjut, saga ja Mira!
Mira: innolla odotan lauantaita. :) Nähdään silloin Majalassa!
Lucinda Lynx  kirjoitti 30.07.2011 - 16:38
Tyrmäävän upeaa!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Villaisia hahtuvia neuleistani, käsitöistäni ja vähän perheestänikin, johon kuuluvat lisäkseni aviomies, tytär sekä kaksi poikaa. - Anne  -   PRO SUOMENLAMMAS

KOTISIVUT:  www.villanne.fi

VERKKOKAUPPA:  www.villanne.punomo.fi

Ostamalla tuotteita Punomon kaupoista tuet samalla Käspaikkaa

Minulla on siellä myynnissä mm. Pirtin kehräämön lankoja ja huovutusvilloja, Tekstiiliteollisuuden toimittamia lankoja ja neuletarvikkeita sekä  -materiaalia useilta muiltakin toimittajilta.

Poikkea kotisivuilleni tai verkkokauppaani ja tutustu myös myyntiin valmistamiini neuleisiin. Tervetuloa! {#emotions_dlg.smile}

Parhaiten tavoitat minut sähköpostilla. Y-tunnus 1220169-4

13.01.2007 alkaen

Kävijälaskuri



 



Tilaa minut blogilistalta

Ostamalla tuotteita tai palveluita Punomosta tuet samalla Käspaikkaa

 



Villannen varaventtiili
Puutarhablogini on tauolla

flickr10
www.flickr.com
villanne123's 2010 FO's photoset villanne123's 2010 FO's photoset
Tilastoa
Locations of visitors to this page
Sitemeter

Site Meter

www.flickr.com
villanne123's 2009 valmiit photoset villanne123's 2009 valmiit photoset
Facebook